Etsintäreissulla itärajan takana – Isoisän teloituspaikka löytyi

Caravan-lehdessä 6/2011 kerrottiin, kuinka veljekset Antti ja Kauko Peuna suuntasivat itärajan ylityksen jälkeen matkailuautonsa keulan Alakurttia kohti. Se on entinen suomalaiskylä, joka menetettiin sodassa Neuvostoliitolle. Antti ja Kauko Peuna eivät nyt olleet kiinnostuneita nähtävyyksistä, vaan halusivat selvittää Stalinin vainoissa teloitetun isoisänsä viimeiset vaiheet. Lue matkapäiväkirjasta kuinka veljesten matka sujui.

Teksti ja kuvat Antti Peuna

18.8.2011 Alakurtti–Kantalahti–Uhtua

Pääsimme lähtemään, kuten tavallista, hieman aiottua myöhemmin. Leppoisaa ajelua Märkäjärvelle eli nykyiseen Sallaan. Vähän muonaa ja tuliaisia mukaan rajan yli. Tullimuodollisuudet ilman erikoista mainintaa. Ystävällistä väkeä tullissa.

Vanha Sallan kirkonkylä on valitettavasti laajennetun Venäjän rajavyöhykkeen sisällä, joten pysähtyminen on ilman erillistä lupaa kielletty. Luvan pysähtymiseen saa Alakurtilta rajaviranomaisilta. Tämän reissun aikatauluun se ei sopinut, joten vanha Salla ja sen suomalainen hautuumaa jää seuraavaan kertaan. Kun päällyste päättyy, on tie melko kehno Alakurtille saakka. Malttia ja tarkkaavaisuutta, niin tie on ihan ajettava matkailuautollakin.

Kairijoki, taistelupaikat. Alakurtin vanha kylä on tuhottu kokonaan. Venäläiset pitävät paikalla kaatopaikkaa. Silmäpuolivaaran kyljestä on otettu maita, mutta järvi ja vaara muodostavat yhä kauniin maiseman, joka on meille tuttu isämme kertomuksista. Vanhan rautatiesillan yli tehty sillan kansi on liian haastava 4,5-tonniselle Wochnerille, niinpä tyydymme kuvaamaan hurjan näköisen ylityspaikan ja siirrymme Alakurtin Venäläiseen sotilaskylään uutta siltaa pitkin. Kuvaus Alakurtin kyltillä jää mieleen. Wochner painuu napoja myöten pehmeään hiekkaan. Nyt on neliveto tarpeen ensimmäistä kertaa. Mukana olevalla kenttälapiolla vähän loivennetaan renkaan kaivamaa monttua ja niinhän se lähtee aivan omin avuin. Huh huh... 

Kylä on ankea. "Shopping centeristä" ostetaan evästä. Pakollinen kuva "Tankki ja Wochner". Ravintola suljettu 19.00–20.00. Emme jää odottelemaan, vaan tankkaamme kulkuneuvon edullisella dieselillä (n. 75 senttiä litra) ja jatkamme kohti Kantalahtea.

Matkalla muistomerkki, jossa kartan avulla kuvattu tapahtumia vuosista 1939–40 ja 1941–44, Suomen vanha raja tosin puuttuu kartoista...? Alakurtin jälkeen tie on ihan hyvä Kantalahteen saakka. Muutama ylimääräinen kierros opasteiden puutteessa ja sitten taksilta neuvo ravintolaan. Löytyihän se, ja ystävällinen tarjoilija toivottaa meidät tervetulleiksi yöpymään pihassa. "Kameravalvonta, saatte olla ihan rauhassa". Tukeva illallinen, tilasin Saslikin ja sain pihvin, joka sattui olemaan paikan kallein vaihtoehto. No olihan meillä turvallinen ja rauhallinen yöpaikka. Lisäksi saimme hyvät neuvot mistä Vienanmerta voisi aamulla ihailla parhaiten.

19.8.2011

Hyvin nukutun yön jälkeen päätimme lähteä nauttimaan aamiaista näköalapaikalle. Umban tietä (oikein hyvä – syykin selvisi, perillä sukellusvenetukikohta) ylös tunturille ja kohta löytyi hyvä P-paikka josta aukesi kaunis näkymä Vienanmerelle. Paikallinen roskaamiskulttuuri vähän häiritsi nautintoa. Herkullista Alakurtilta ostettua makkaraa, munia, venäläistä leipää, juustoa ja tsajua, ja ikkunasta aukeaa näkymä Valkoiselle merelle. Harashoo!

Aamiaisen jälkeen takaisin keskustaan ja pankkiin vaihtamaan rahaa. Kadulla meihin törmää Sergei, joka puhuu hyvää Suomea ja on halukas harjoittamaan kielitaitoaan meidän kanssamme. Lisäksi hän haluaa esitellä meille ystävänsä omistaman motellin. Eikun kyytiin ja motellia katsomaan. Kolmen hengen huone 1 100 ruplaa/yö. Taso on kuitenkin enemmän poikaporukalle, joka on ottanut hieman rohkaisua. Tosin merinäköala ja uima-allas löytyvät paikalta.

Heitämme Sergein kotiin ja samalla tutustumme lisää Kantalahteen. Hyvän matkan toivotusten saattelemina lähdemme kohti etelää. Tie on hyvä n. 50 km Kantalahdesta etelään. Matkalla on yöpymiseen soveltuvia levikkeitä ja Kantalahden eteläpuolella iso liikenneasema. Mutta sitten, mittavat tietyöt. Metsää raivattu ja maita siirrelty leveän moottoritien tarpeisiin, mutta kaksikaistaista vaan rakennetaan. Ja pitkästi tietyöt jatkuvat...

Vihdoin tulee Louhen risteys, jossa aiomme tankata auton ja miehet. Paitsi, että bensaa ja dieseliä ei ole. Siis keitto naamaan ja auto kohti Louhea. Usko meinaa loppua ennen kuin tankkauspaikka löytyy. Länsimaisen hapatuksen uhrille paikka onkin hieman totutusta poikkeava, mutta dieseliä löytyy. Kunhan ensin tietää kuinka paljon tankkaa ja maksaa sen etukäteen. No, avuton ilme, tukeva tukku ruplia kädessä saa kassan heltymään ja tankki saadaan täyteen "luotolla" ja maksu kassaan vasta kun tankattu. Keskustaan palatessa kuvataan hirsinen ortodoksikirkko ja Vladimir Iljitsin patsas.

Soitto Uhtualle varmistaa mielikuvan siitä, että yksi pikkuserkuista asuu Louhessa. Saamme puhelinnumeron ja sen myötä yhteyden tuntemattomaan Katja-serkkuun. Katja tulee meitä tielle vastaan ja opastaa kotiinsa. Tunnelmallinen tapaaminen ja selvitys sukulaisista ja heidän kohtaloistaan suurvaltapolitiikan myrskyissä saa mielen herkistymään. Lupaamme tulla uudelleen ja esitämme myös kutsun tulla Suomeen.  

Illan suussa jatkamme kohti Röhön rantaa. Ohitamme Kiestingin ja pari muuta pikkukylää. Matkan varrella muutama puro saa katumaan kalastusvälineiden kotiin jättämistä. Jos ei nuissa ole tammukkaa, niin ei sitten missään... Karjalaisen tien kunto hidastaa kuitenkin matkantekoa siinä määrin, että yövymme sivutien varrella vanhalla lanssipaikalla. Tie Louhesta Pääjärvelle on tosiaan siinä kunnossa, että aikaa on syytä varata reilusti. Nyt MB:n neliveto ja sen mukana tuleva jämerämpi alusta pääsee oikeuksiinsa. Myös Wochnerin käsityö ja jämeryys punnitaan tosi toimissa. Päivän aikana keskituntinopeus 35 km/h. Eipä Karl-Heinz ja Alfred tienneet mihin auto joutuu...

20.8.2011

Aamu valkenee eilisin kaltaisena. Yö sujui Karjalan metsissä erittäin rauhallisesti. Harmaiden pilvien lomassa aurinko koittaa puhkaista reikää säteilleen. Lämmintä on 12. Puuroa ja leipuskaa ja palaamme "päätielle".

Tien kunto Sosnovyjin jälkeen on ollut melko kehno ja heikkenee kohti Kiestinkiä. Sohjanan kylä on varsin kauniilla paikalla pääjärven ja Tuoppajärven välissä. Tunguzerosta käännymme kohti Röhöä ja Uhtuaa. Tie on aika ajoin vähän parempi ja nopeus nousee ajoittain huimaan 60 km/h. Keskinopeus jää kuitenkin alle 20 km/h. Aikaa näille taipaleille täytyy varata matkailuautolla liikuttaessa, olkoonkin että omamme toimii erinomaisesti. Alusta nielee epätasaisuudet oikein hyvin ja maavara riittää.

Röhössä ajamme rantaan ja käymme Sinisillan jäännökset kuvaamassa. Isä käveli tuota siltaa vuonna 1943. Rajapataljoona 7:n 3. komppania oli sijoitettuna alueelle ja isän kenttävartio jossain lähimaastossa. Sinisillan yli kuljettiin. 

Maittava lounas Röhön rannalla ja matkaan kohti Uhtuaa. Matkalla meidät ohittaa saksalainen maastoauto. Tapaamme kuljettajan Uhtuan huoltoasemalla. Nuorimies on jo toista kertaa seikkailemassa näissä maisemissa. Mukavan juttutuokion jälkeen pyörähdämme katsomassa pakollisen Lönnrothin petäjän. Sitten Veeran ja Aleksin luo. Kyly lämpiää illalla.

21.8.2011

Leppoisa päivä Uhtualla. Käymme Ludan luona kylässä ja vävypoika Sergei Karhu esittelee rakentamaansa taloa. Mukava mies, joka on ollut Kalajoella koulussa kolme vuotta. Tutustumme Uhtuan kaikiin kolmeen majoitusvaihtoehtoon. Myöhäinen lounas, kaalisoppaa. Pikku tirsat ja illalla toisen pikkuserkun Nadjan luo. Lisää tietoa suvun vaiheista ja kaikki Peunat ja heidän olinpaikkansa tulevat selväksi.

22.8.2011

Säällä tuntuu olevan selvä kuvio. Aamulla pilvistä ja illalla paistaa. Ainakin tämä aamu tuntuu toistavan reissun tähän aseista kaavaa(+11 C°). Aamupalan jälkeen minä ja Aleksi suunnistamme kohti SIM-korttikauppaa. Ostaminen sujuu sinänsä mutkattomasti, passi mukana, henkilötiedot tarkasti tilaukseen ja kortti mukaan. Sille ladataan 500 ruplaa. Puhelut maksavat tällä kortilla ruplan ensimmäinen minuutti ja 25 kopeekkaa seuraavat minuutit. Mutta sitten vasta alkaa työ. Onneksi Aleksi on mukana. Useiden lähetettyjen ja vastaanotettujen viestien jälkeen on kortti viritetty siihen kuntoon, että mitään kiinteitä maksuja ei automaattisesti tule. Laitapa siihen hommaan ensikertalainen... 

Lounaan jälkeen on jäähyväisten aika ja pienen harhailun jälkeen osumme oikealle tielle kohti Vuonista. Aleksia pakkaa vähän naurattamaan. Tie nimittäin lähti aivan heidän kortteerin vierestä...

Matkalla pysähdymme KisKis-kukkuloille, "On siellä ne munat sekä makkarat, mutta se muna kun se meni niin makkara jäi vaan juu..." Vuonisessa pysähdytään "kyläkaupassa" ja suomenkieltä taitava kauppias vastaa kysyttäessä, että matkailuautolla voi yöpyä pihassa. Me jatkamme kuitenkin matkaa. Vuokkiniemessä pyörähdämme vähän pitempään. Vuokkiniemen jälkeen tie paranee ja keskinopeus kasvaa hieman. Puoli kymmeneltä perillä Kostamuksessa. Reitillä keskinopeus huimat 30 km/h.

Nappaamme taksin viemään meidät Igorin osoitteeseen, ja yllätys, yllätys oikea osoite löytyy ensiyrityksellä. Igor ottaa meidät vastaan ja soittaa toiselle serkulle Arthurille, joka saapuu vaimonsa Olgan kanssa. Olga on Vuokkiniemen tyttöjä ja huostaa karjaloo oikein mukavasti. Kertaamme puolille öin suvun vaiheita.

Yö sujuu rauhallisesti Igorin kerrostalon pihassa. Aamulla Igor koputtaa oveen töihin mennessään ja tuo pari pikku pulloa vodkaa – ottakaa Erkille ja Kaalepille!

Etsimme hetken Kostamuksen keskustaa ja uutta tankkia kuvattavaksi. Neuvoa kysyttäessä saamme kuulla olevamme keskustassa? Uusi korpeen rakennettu kaupunki ei oikein vastaa kuvaamme kaupungista. Ei kun tankki täyteen (27,70/l) ja kohti Karhumäkeä. Tie on aluksi hyvä ja muuttuu Tiiksijärven jälkeen erinomaiseksi. Ehdimme jo riemuita asiasta, kunnes ilman mitään ennakkovaroitusta... tietyöt. Sitä jatkuu kymmeniä kilometrejä. Nyrkin kokoista mursketta, kiertoteitä vanhaa tietä pitkin, se saa meidät ymmärtämään miksi uutta rakennetaan. Huh, huh autoparka... mutta neliveto nielee pahimmatkin epätasaisuudet ja Wochner ei valita.  

Lounas paikallisella ABC:llä. Saslik ja salaatti tosi hyvää. Suosittelen! Sitten Karhumäki. Pakollinen tankkikuva ja haemme kukkakaupan ja ostamme valkoisen ruusun. Matka jatkuu kohti Sandarmohia ja yhden kyselyn jälkeen löydämme oikean paikan. Karmiva ja tunteita herättävä paikka. Hirveitä aikoja, surullisia kohtaloita, miksi...? Sandarmohin jälkeen takaisin Karhumäen kautta M18-tielle, joka osoittautuu erinomaiseksi. Matka joutuu ja Petroskoihin saavumme illan suussa. Misha on saapunut Pietarista ja tulee auttamaan tietojen hankinnassa. Venäjän kieltä tarvitaan… Misha on myös katsonut valmiiksi hyvän yöpaikan. Auki olevan ravintolan löytäminen tuottaa hieman vaikeuksia. Jotkut kuten Suomi ja Kornitsa sulkevat ovensa klo 22.00.

24.8.2011

Aamu valkenee aurinkoisena. Luonnollinen herääminen, tukeva aamiainen ja taidemuseolle tapaamaan Anitaa. Kauko on ollut lukuisia kertoja Petroskoissa ja Anita Ranualla ja Rovaniemellä Kalevala projektin merkeissä. Anita ja hänen ystävänsä auttavat merkittävästi tietojen hankinnassa. Iltapäiväksi meille järjestyy tapaaminen FSB arkistonhoitajan kanssa FSB:päämajassa. Nyt alkaa jännittää... Anitan tuttava, Karjala-lehden päätoimittaja, kiinnostuu reissustamme siinä määrin, että pyytää meiltä haastattelun. Sovimme tapaamisen aamuksi klo 10.00.

Iltapäivän tapaamista odotellessa täytyy järjestellä käytännön asioita. Aamusuihkun jälkeen Wochnerin raikasvesisäiliö alkoi vaatia täydennystä. Petroskoin vesi ei ole juomakelpoista ja uuden auton puhdasta vesijärjestelmää ei haluttanut täyttää juomakelvottomalla vedellä. Misha töihin, haku netistä, pari puhelua ja kohta meillä on osoite "vesikioskille". Kioski löytyy ja tankki saadaan täytettyä puhtaalla kahteen kertaan suodatetulla juomavedellä. 190 l maksaa 450 ruplaa eli n. 11 euroa. Ei paha.

Iltapäivällä sovittuun aikaan klo 16.00 menemme FSB:n päämajaan. Juuri pääovea pidemmälle emme pääse, kun tiukkailmeinen vartija opastaa asian kuultuaan meidät odottamaan. Jonkin ajan kuluttua viehättävä nuori nainen ottaa meidät vastaan ja ohjaa sivulle neuvotteluhuoneeseen. Kerromme asiamme ja hän lupaa selvittää asioita ja pyytää tulemaan seuraavana päivänä uudelleen. Ulkona yritän ottaa Kaukosta kuvan päämajan edustalla, mutta kuvan sommittelu jää kesken kun kaapin kokoinen vartija singahtaa pihalle ja varsin selvästi ilmoittaa, että kuvaaminen ei ole suotavaa. Kerrankin meikäläinen uskoi ensiyrityksellä...

Illalla herkullinen illallinen Karjala-ravintolassa. Anita on liittynyt seuraamme ja kertoo mukavia tarinoita Petroskoin elämästä. Ravintolassa on ennakkotilauksesta saatavana mm. metso neljälle... Seuraavalla kerralla.

25.8.2011

Aamulla menemme sovittuun aikaan Karjala-lehden haastateltaviksi. Toivomme jutun tuovan esille mahdollisesti jonkun, joka tietäisi jotain isoisämme vaiheista Neuvosto-Karjalassa. 

Haastattelun jälkeen suuntaamme Mishan autolla kohti Krasnoi Broria. Sandarmokhin kaltainen teloituspaikka, jossa surmattiin satoja suomalaisia Stalinin vainojen aikana. Käynnin aikana paikka tuntuu todennäköisimmältä paikalta, jossa isoisämme teloitettiin. Mutta ilta tuo uutta tietoa…

Tasan klo 16.00 olen uudelleen FSB:n päämajassa. Sama viehättävä virkailija ojentaa minulle kopiot lehtijutuista, joissa 20 vuotta aiemmin julkaistiin kaikkien teloitettujen nimet. Ne meillä oli jo aiemmin. Hän myös toistaa lupauksen kaikkien isoisäämme koskevien tietojen toimittamisesta meille... Saapa nähdä. Lopuksi hän ojentaa minulle käsin kirjoitetun lapun, jossa on Juri Dimitrejevin osoite ja puhelinnumero. Ulos talosta, Misha ja Kake odottavat lähellä. Misha soittaa annettuun numeroon ja Juri vastaa heti. Nyt alkaa tapahtua..

Ajamme Jurin ilmoittamaan osoitteeseen. Täytyy tunnustaa, että ensivaikutelma pettää pahan kerran. Juri vie meidät kotiinsa, joka osoittautuu varsinaiseksi tutkijan kammioksi. Kirjoja, kirjoja, tietokoneita... ja Jurin omat tutkimukset teloitetuista yli kahden vuosikymmenen ajalta. Illan aikana meille selviää isoisämme viimeisten hetkien tapahtumat, teloittajien nimet, paikat ja viimeinen leposija. Vieraillemme ensin haudalla, jonka jälkeen Juri ja Anita, joka on liittynyt Ramona-tyttärensä kanssa tulkiksi, vievät meidät teloituspaikalle. Anitan oma perhe oli lähtenyt Suomesta 110 vuotta sitten Amerikkaan paremman elämän toivossa ja -30 luvulla sieltä Neuvosto-Karjalaan... teloitettavaksi.

Ilta on tunteita täynnä. Kiitos Juri, kiitos Anita, kiitos Ramona! Ilman heitä ei homma olisi onnistunut.

26.8.2011

Aamulla puurot syötyämme saamme vieraita. Ivan ja poikansa Maxim Peuna tulevat vierailemaan. Ivan on jo edesmenneen pikkuserkkumme Toljan poika. Annamme Ivanille kopiot Hautalan "Tuntsan kojamot" -kirjan sivuista jotka käsittelevät Peunan suvun vaiheita Alakurtilla vuosina 1620–1939. Taitaa aika harvalla Venäläisellä olla sukujuuret selvillä 400:n vuoden ajalta? Tapaamisen jälkeen lähdemme kohti Sortavalaa. Vieraillemme vielä Isoisän teloituspaikalla. Prääsän risteyksessä hyvästelimme Mishan, joka jatkaa piiputtavalla Land Roverilla kohti Pietaria.

Tie on oikein hyvässä kunnossa. Pieni n. 10 km tietyö on ainoa miinus koko välillä. Seuraava vierailu Petroskoihin sujuu tätä kautta varsin joutuisasti. Matkalla ylitämme Kollaa-joen ja se saa jo suunnittelemaan seuraavaa reissua vähän toisella teemalla.

Sortavalassa lounas ja tapaamme viimeisenä Ivanin veljen Igorin ja hänen perheensä. Appiukko puhuu ihan hyvin Suomea, joten juttu luistaa. Igorin tytär Darja (2 kk) lienee nuorin Peuna?

Päätämme lähteä iltaa vasten kohti Värtsilää ja Suomea. Aamulla on vielä pitkä matka Vantaalle serkkutytön synttäreille. Tie on hyvässä kunnossa ja rajan ylitys sujuu ihan mukavasti – mitä nyt Kauko saa venäläisen rajavartiattaren peräänsä, kun yrittää auton tarkastuksen jälkeen jatkaa jalkaisin kohti TaxFree-myymälää. Eikun autoon ja 100 metriä auton kyydissä, niin homma on kunnossa.

Vaikka kaikki sujui paremmin kuin hyvin, on Suomalainen rajavartija mukava näky silmille...