Unescon maailmaperintökohteita kiertämässä Tsekissä

Kuuntelimme tammikuussa Turun Caravan-messuilla esitelmää UNESCO:n maailman perintökohteista Tšekissä. Koska lomamatkamme oli muutenkin suuntautumassa siihen suuntaan, päätimme rakentaa matkamme näiden kohteiden ympärille.
Laivaliput Tallinkin Superfastille varattiin jo tammikuussa kesäkuun kolmelle ensimmäiselle viikolle. Matkaan lähtisi matkailuauto ja vain vanhemmat, lapset jäisivät tällä kertaa Suomeen.

Teksti ja kuvat: Christian Klevdal

Praha ja muutama muu kaupunki olivat tuttuja jo edelliseltä vierailulta, joten talvella kaivettiin tietoja ja paikannettiin Unescon 13 kohdetta kartalle. Kohteet löytyvät netistä osoitteesta http://whc.unesco.org/en/statesparties/cz ja suomeksi ainakin Wikipedian sivuilta. Jutussa emme keskitykään itse maailmanperintökohteisiin, sillä niistä löytyy tietoa muutenkin internetistä ja julkaisuista.

Tšekin karttakirja 1:200 000 tuhanteen oli riittävä. Lisäksi ostimme navigaattorin, johon sai myös Tšekin kartan, ei siis vain Länsi-Eurooppaa. Navigaattori ei aina ole ihan luotettava. Täysihoitolat tai nuorisomajoitukset saattoivat näyttää leirintäalueelta.

Tšekki ei ainakaan vielä tunne Saksan mallin mukaisia ”stellplatzeja” muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Leirintähinnat kahdelta hengeltä sähköineen pysyivät kuitenkin noin kymmenessä eurossa, joten edullisemmille vaihtoehdoille ei ainakaan vielä ole tarvetta.
Tšekin leirintäalueet on pyritty kokoamaan Kempy-oppaaseen, joista me ainakin löysimme pari olematonta aluetta. Mistä oppaan voi ostaa, se ei minulle ainakaan selvinnyt; yritin etsiä kirjakaupoista tuloksetta. Saimme vuoden 2008 oppaan kotialueeltamme Prahasta. Netistä tietoja löytyy osoitteesta www.katalog-kempu.cz.

Luukirkko Kutna Horassa.

Meiltä viisi tähteä

Vuosaaresta lähtenyt laiva oli perillä Rostockissa vasta kello 23 ja moni matkailuauto jäikin Sari Bernerin pihaan odottamaan aamua. Me jatkoimme Berliinin kaakkoispuolelle Lübbenauhun eli kurkkumaahan. On ihan käymisen arvoinen paikka jokisouteluineen.

Aloitimme UNESCO-kierroksemme Prahasta ja kiersimme reitin myötäpäivään. Prahassa on parisenkymmentä leirintäaluetta. Oma kotialueemme Trojassa ei camping-oppaassa saa tähteäkään. Viiden tähden skaalassa me kuitenkin annamme sille kaikki tähdet ja papukaijamerkin päälle! Kokemuksiamme Prahasta parin vuoden takaa löytyy internetistä caravan-numerolla 39865 ja klevdal.
Prahassa vierähti viisi päivää.

Prahasta matka jatkui Kutna Horaan. Ajomatkaa kertyi 75 kilometriä ja aikaa pikkuteitä pitkin ajellessa meni noin puolitoista tuntia. Leirintäalue oli kaupungin keskustasta noin 300 metriä pohjoiseen. Iltapäivällä kierrettiin jalan kaupungin vanha keskusta, parit kirkot sekä mielenkiintoinen hopeakaivos, jossa oli opastettu kierros maan alle. En suosittele ahtaan paikan kammosta kärsiville.

Aamulla matkaa jatkettiin parin kilometrin päähän niin sanottuun luukirkkoon sekä Pyhän Äidin kirkkoon. Ahkerampi matkailija olisi voinut kävellä kohteisiin leirintäalueelta. Me jätimme auton kaupan eli Kauflandin pihaan ja siitä teimme pirteän aamukävelyn kirkkoihin.

Zdár nad Sázavoun kaupungin pohjoispuolelta muutaman kilometrin päästä löytyi seuraava kohde. Saavuimme pohjoisesta tietä 37 ja tien oikealla puolella oli iso paikoitusalue järven rannalla. Siitä ensin opastetulle kierrokselle kirkkoon sekä goottilaisen rakennustaiteen näyttelyyn ja tämän jälkeen jalan mäkeä ylös vajaa kilometri Johannes Nepomukilaisen pyhiinvaelluskirkkoon. Illaksi ajoimme vielä Litomysliin. Ajomatkaa päivälle tuli noin 130 kilometriä.

Melkein kaupungin keskustassa oleva leirintäalue oli myöntänyt itselleen kolme tähteä. Me poistimme niistä pari. Alueella oli siistit uudet huoltotilat ja kemssan tyhjennyspaikka, mutta ei veden tyhjennystä. Veden saanti tuntui täälläkin olevan hankalaa: vettä haettiin kastelukannulla pesutiloista.

Alueen sijainti oli hyvä, vain vajaa kilometri keskustasta koilliseen urheilukentän takana. Ehkä sateinen ilma ja ainoat leiriytyjät latistivat tunnelmaa. Annetaan yksi tähdistä sentään takaisin…

Litomysl tarjosi hienoa opastusta

Itse Litomyslin kaupunki kuitattiin sunnuntaisen aamupäivän aikana. Auto jäi keskusaukiolle turistineuvonnan eteen. Sieltä saimme loistavaa palvelua ja lisäksi punaisen kansion, jossa oli viisi kirjasta kaikista seudun UNESCO:n kohteista karttoineen. Oli kirjasta kulttuurista, vapaa-ajasta sekä senioreille oma. Tätä olisi voinut opiskella talvella; tosin internetistä varmasti löytyvät samat tiedot, mutta eivät näin kauniissa muodossa. Neuvonnan seinällä oli myös hieno juliste Tšekin UNESCO:n kohteista, jota en saanut tarjouksista huolimatta ostettua.
Pienessä kaupungissa on hieno linna, iso keskusaukio ja muutama kirkko sekä luostari.

Matka jatkui iltapäivällä suuntana Olomouc. Maailmanperintölistalle on päässyt vain keskustorilla oleva Pyhän kolminaisuuden pylväs. Pylväs oli vaikuttava, mutta parin tunnin kävelyn jälkeen olisimme lisänneet listalle muitakin kohteita. Erittäin miellyttävä kaupunki, jonne pitää palata uudestaan. Kaupungissa vain ei ole leirintäaluetta, vaan ne ovat noin parinkymmenen kilometrin päässä lännessä ja pohjoisessa.

Yö cyclokempilla

Perinteisiä leiriytymissääntöjä uhmaten jatkoimme Kromeriziin; yleensä näet aamulla lähtiessämme tiedämme mihin illalla tassut lasketaan. Nyt ajoimme toivoen että pakkohan sieltä joku alue on löytyä.

Tankatessamme ensimmäistä kertaa Tšekissä, jossa muuten diesel oli Suomen hinnoissa, kysyimme huolto-asemalta paikkaa, jossa voi yöpyä. Kaupungin kaakkoispuolella oli järven laidassa jonkinnäköinen ”stellplatz”. Kävimme sitä kurkkaamassa, mutta emme ajaneet tarpeeksi pitkälle. Tulomatkalla kaupunkiin olimme nähneet sisääntuloväylällä tiellä 47 opasteen ”Cyclokemp”, joka heikolla tšekin kielen taidolla voisi tarkoittaa polkupyöräilijöiden leirintää. Koska tilaa oli eli olimme ainoat yöpyjät, saimme leiriytyä sinne. Ajomatkaa päivälle tuli puolitoista sataa kilometriä.

Seuraavana päivänä kävimme turistineuvonnassa kysymässä, eikö alueella tosiaankaan ole leirintäaluetta. Sieltä meille neuvottiin edellä mainitut kaksi paikkaa. Tässä olisi Kromerizin matkailulla kehittämisen varaa.

Mainittu pyöräparkki oli lomamme halvin leiriytyminen. Hyvän yön toivotukseksi tuotiin vielä tuopillinen keltaista eliksiiriä upealla vaahtokukalla varustettuna naapurin olut- ja jäätelökioskista. Kiitos siitä - dekuji!

Auto jäi parkkiin leirintään koko päiväksi ja kummatkin linnan puistot olivat helpohkon kävelymatkan päässä. Tosin oli maanantai, joten linnojen sisään ei päässyt, mistä jo tässä vaiheessa toinen matkailijoista oli hivenen helpottunut.

Tippukiviluolat häikäisivät

Ikävä tunnustaa, mutta tässä vaiheessa tulivat jo linnat, kirkot ja rokokoosalit korvista ulos ja matkasuunnitelmasta päätettiin poiketa.

Brnon pohjoispuolella on Tšekin suosituin nähtävyys eli viisi tippukiviluolaa. Ajoimme Jedovniceen alueelle B034, jossa olimme kaksi yötä. Sieltä kävimme Punkva Jeskyne -luolassa. Leirintäalueelta matkaa oli vajaa 10 kilometriä kohti Blanskoa, jossa oli opaskeskus ja paikoitus. Autolla, joka leikki junaa, ajoimme ylös luolalle.

Luolasto kierrettiin jalan tšekkiläisen oppaan kanssa. Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen tultiin pimeydestä rotkon pohjalle, josta näkyivät vihertävät reunat ja 130 metrin päällä ylhäällä sininen taivas; aivan uskomaton kokemus. Takaisin luolastoon, jossa noin 15 hengen veneet odottivat. Siirryimme veneisiin ja maanalaisia jokia pitkin takaisin lähtöpisteeseen. Hissillä menimme vielä vuoren päälle, josta pääsi ylhäältä katsomaan äskeistä näkymää. Suosittelemme lämpimästi tippukiviluoliin tutustumista.

Niin haltioituneita luolista olimme, että Brnossa oleva UNESCO:n funkkishuvila-kohde päätettiin ohittaa. Sen tilalle valittiin vierailu Slavkossa, jonka keskustan linnassa Napoleon otti vastaan venäläisten ja itävaltalaisten antautumisen joulukuussa 1805.
Viereisillä nummilla Austerlitzin taistelukentillä Napoleon löi venäläiset ja itävaltalaiset joukot. Kukkulalla on mielenkiintoinen museo muistomerkkeineen.

2 t painorajoitus, silta leirintäalueelle Trebicissä.

Kuja ei säväyttänyt

Lednicen itäpuolelta olisi löytynyt Apollo-niminen leirintäalue. Me jäimme kuitenkin Mikulovin pohjoispuolelle järven rannalle Pavloviin. Navigaattori vei meidät ensin kylän keskustaan, mutta alue olikin aivan järven rannassa pursiseuran kupeessa. Etsimme siis toista aluetta, emme pursiseuraa kylän keskustasta.

Mieleen tuli Moselin laakso, kun vesi kimmelsi vieressä ja korkealla näkyi kukkula, jolla linna ja rinteessä viiniviljelmiä.

Tästä oli vain vartin ajelu Ledniceen. Keskustasta löytyi opaste Caravan Car - sitä siis seuraamaan, mutta se osoittautuikin matkailuauto- ja vaunuliikkeeksi.
Lednicessä kului aamupäivä ja matka jatkui kohti Valticea. Kyliä oli mainostettu kokonaisuutena, joita yhdistää seitsemän kilometriä pitkä lehmuskuja. Kuja taisi olla isännän matkan suurin pettymys; toivottavasti joku hortonomi saa kujasta enemmän irti.
Nähtyämme muitakin seudun paikkoja tuli mieleen, että joku UNESCOn virkamies oli voideltu, jotta nämä kaksi kylää saataisiin perintökohdelistalle…

Illaksi ajoimme Trebiciin, jossa aluetta J038 ei ollut tai ei vain löytynyt. Me jatkoimme alueelle Pousov, joka sijaitsi noin puolitoista kilometriä keskustasta länteen. Päivälle tuli ajomatkaa hieman yli 100 kilometriä. Pousov oli siisti leirintäalue, jossa oli asfaltoitu tieura ja autopaikkojen alla betoniristikot. Oluen sai respasta mukaansa 20 korunalla eli noin 80 sentillä; ja se vaahtokukka, voi pojat! Tulimme leirintään varmasti väärästä suunnasta, koska aivan ennen aluetta ylitimme sillan, jonka painorajoitus oli 2 tonnia. Poliisi ei nähnyt joten yli mentiin.

Leirinnästä reipas aamukävely joen vartta pitkin keskustaan, juutalaiseen kaupunginosaan sekä hautausmaalle. Muutaman sadekuuron jälkeen tutustuimme paikalliseen basilikaan.

Oluen oikea koti

Vajaan tunnin ajomatkan päästä löytyi seuraavana päivänä Telcin pieni kaupunki. Kaupungin ympärillä oli useita parkkipaikkoja, joista pystyi kävelemään keskustaan. Telcistä jatkui matka meille aiemmilta vuosilta tuttuun Ceske Budejoviceen, saksaksi Budweiseriin, missä alkuperäinen Budvar-olut on jalostettu. Amerikkalainen hyvin etäinen serkku on vain kaapannut kaupungin nimen olueensa, muuta yhtäläisyyttä ei todellakaan ole.

Ceske Budejovicessä on kaksi leirintäaluetta aivan kaupungin eteläpuolella Cesky Krumloviin ja Salzburgiin vievän tien varressa. Meille on tullut tutuksi Dlouha Loukan alue, jossa on myös motelli. Aidan takana on toinen hieman epämääräisempi alue. Täällä poliisi kiersi tarkastamassa matkailijoiden matkustusasiakirjat eli passit; ”ausweis bitte” kyseltiin hyvin ystävällisesti.

Ceske Budejovice on hyvin miellyttävä vanha kaupunki, jossa on paljon nähtävää. Miksi tämä kaupunki ei kuulu UNESCO:n maailman perintöluetteloon? Kierroksen jälkeen olisin muutaman kohteen pudottanut pois ja laittanut tämän tilalle.

Ceske Budejovicesta oli tarkoitus mennä linja-autolla Cesky Krumloviin, mutta koska päivä oli sunnuntai, vuoroja oli vähän eikä linja-auto olisi kuulemma edes pysähtynyt portin ulkopuolella, niin päätimme lähteä omalla autolla. Ajomatkaan meni alle puoli tuntia ja kaupungin laidoilla on paljon parkkipaikkoja. Noin pari kilometriä keskustasta on kuulemma myös leirintäalue, mutta sitä emme tarkastaneet.

Listamme viimeisenä kohteena oli Holesovicen maalaiskylä noin 30 kilometriä Ceske Budejovicesta länteen. Päivä oli maanantai ja paikka aivan kuollut. Meidän lisäksemme kylän raitilla käveli toinen pariskunta turisteja. Paikallisväestöäkään ei näkynyt. Pellolla kylän ulkopuolella oli Stonehengen kopio, josta ei ollut mitään mainintaa missään opasteessa tai esitteessä.

Ajoimme Plzeniin ja sieltä Karlovy Varyn Saksan Leipzigiin. Leipzigista olikin päivän ajo Rostockiin.

Pudotus 12 %, muista moottorijarrutus.

Ei mikään ryöstöretki

Kilometrejä kierroksella kertyi yhteensä noin 2 500. Unescon kohteiden kiertoon meni 830 kilometriä.

Laivaliput maksoivat noin 900 euroa, polttoaineeseen meni alle 300 euroa ja leirintään vajaa 300 euroa. Turismiin, tarroihin, museoihin ynnä muihin meni 150 euroa ja loppu menikin syömiseen, juomiseen ja vaatteisiin mikä olisi kotonakin siis huvennut.

Ruokailut ovat juttu sinänsä. Kaikki lounaat ja/tai päivälliset syötiin ulkona. 10-15 eurolla syö lounaan ja nautti oluen mieheen. Vain aamu- ja iltapalat syötiin omasta jääkaapista. Mikään painonvartijan loma tämä ei ollut, ylipäätänsä tšekkiläinen keittiö ei moista käsitettä edes tunne. Tuoretta leipää ei Saksan ja Ranskan tapaan ollut alueilla tarjolla, mutta olimme liikkeellä kesäkuun alkupuolella, jolloin ”högsäsong” ei ollut vielä alkanut.

Sisäänpääsymaksuja oli vaihtelevasti. Hinnat olivat kuitenkin 20 – 140 korunaa/henki. Kesällä 100 korunaa oli vajaa 4 euroa, joten mistään ryöstöretkestä ei voida puhua, päinvastoin. Tuopillinen hyvää tsekkiläistä olutta maksoi noin 25–30 korunaa.

Olin kuvankaappauksella ottanut etukäteen google-kartoista satelliittikuvia, mutta ei niistä kovinkaan paljon hyötyä ollut ennen matkaa, kun paikat eivät olleet ihan selvillä. Matkan jälkeen niitä olikin kiva katsoa ja zoomailla.

Pahoittelen oikeinkirjoitusvirheitä paikallisissa nimissä, mutta vokaalien ja konsonanttien päällä olevat väkäset ja heittomerkit ovat täysin kateissa näppäimistöstäni ja todennäköisesti myös suomalaisessa kirjapainotekniikassa…