Piipahdimme Berliinissä

Ammoin koulussa allekirjoittaneeseen istutettiin käsitys, ettei ainakaan vieraiden kielten oppiminen kuulu henkisten kykyjeni vahvoihin puoliin. Periaatteessa klassillisen lyseon läpikahlanneena on kyllä joutunut opiskelemaan monia kieliä latinasta lähtien. Monesti ulkomaanmatkoilla on aiheuttanut ylimääräistä änkytystä se seikka, että on joutunut vaihtamaan kieltä tuon tuostakin. Niinpä olemme vaimokullan kanssa suunnitelleet tekevämme sellaisen ulkomaanmatkan, jolla tullaan toimeen pelkästään yhtä kieltä, esimerkiksi saksaa puhumalla. Alun perin suunnittelimme hieman pidempää kierrosta itäisessä Keski-Euroopassa, mutta lähiomaisen vakava sairastuminen sai meidät lyhentämään tuntuvasti reittiämme. Kävimme Berliinissä.

Teksti: Yrjö Länsirinne

En aio tässä kertoa seikkaperäisesti aikatauluamme, vaan esittää muistikuvia, jotka meistä olivat merkittäviä. Vedimme Soliferiamme Via Balticaa pitkin Puolaan, ja samaa tietä tulimme takaisinkin. Matka alkoi vaimo-Paulan nimipäivänä 22. kesäkuuta ja kesti tasan kaksi viikkoa.

Latviasta Puolaan

Menomatkalla ensimmäinen yöpymispaikkamme oli Latviassa lähellä Saulkrastin kaupunkia ihanan kirkasvetisen järven rannalla. Olemme yöpyneet siellä monesti ennenkin ja havainneet paikan mukavaksi. Ennen vaunun jalkojen alas ruuvaamista jouduimme kysymään, käykö maksaminen Visalla vai pitääkö meidän etsiä kaupungista pankki tai pankkiautomaatti. Emme näet huomanneet raja-asemalla rahanvaihtopaikkaa ja niin meillä ei ollut litin latia paikallista valuuttaa. Eurot kävivät mainiosti, joten ei ongelmia.

Menomatkalla viivyimme pari päivää Puolan pohjoisrannikolla. Vaunu seisoi pienen mutta puolalaisten lomanviettäjien kovasti suosiman Ustkan kaupungin leirintäalueella. Sieltä käsin kävimme tutustumassa lähellä olevaan kansallispuistoon. Paikka on kuuluisa kymmeniä metrejä korkeista dyyneistä, jotka pikku hiljaa vaihtavat maisemaa.

Kävimme myöskin nostalgiamatkalla Szupskin kaupungissa. Vielä työelämässä ollessani kävin siellä kahden koululuokkani kanssa konserttimatkalla. Toinen leirikoulu pidettiin sosialismin vetäessä Puolassa viime henkosiaan ja toinen kohta kapitalismin ilosanoman saavuttua. Oltiinpa aatteista mitä mieltä hyvänsä, Szupskin kaupunkikuvassa oli tapahtunut valtava kehitys: ankeasta harmaudesta ei tietoakaan. Kyllä oli kaunis kaupunki!

Leirintäalueen valinta

Berliini on iso kaupunki, esikaupunkeineen viitisen miljoonaa asukasta. Siellä on monta leirintäaluetta ja me yritimme kartasta katsoen valita niistä parhaan: tarpeeksi kaukana lentokentistä ja kunnallisten kulkuneuvojen saavutettavissa ja vielä mielellään veden äärellä. Olemme kerran 'nukkuneet' teltassa Kööpenhaminassa Kastrupin lentokentän vieressä. Sai olla viimeinen kerta sitä lajia.

En ole aivan vakuuttunut, löysimmekö parhaan vaihtoehdon, koska emme käyneet tarkistamassa kaikkia muita. Uimakelpoisen järven rannalla asuimme. Lentokentälle oli toistakymmentä kilometriä ja leirintäalueelta saatavalla B-vyöhykkeen matkakortilla (5,60 €) sai päivän ajan kulkea niin paljon kuin huvitti. Keskustaan mentiin niin, että ensin ajettiin pari kilometriä bussilla ratikkapysäkille, sieltä kymmenkunta pysäkinväliä lähimmälle S-Bahn-asemalle (= kaupunkirata), joka sitten vei matkalaiset esimerkiksi Alexanderplatzille keskustassa. Berliinissä on myös metro – U-Bahn – mutta maisemien ihailu sen ikkunoista vaatii kohtuuttomasti luovaa mielikuvitusta. Lieviä hankaluuksia aiheutti se, että sopivia busseja leirintäalueen portilta kulki harvemmin kuin kerran tunnissa ja kaiken kaikkiaan matka keskustaan kesti noin kaksi tuntia yhteen suuntaan.

Nähtävyyksien takia

Jörn Donner totesi 50-luvulla, että Berliinin yleisin lintu on nostokurki. Me näimme, että tilanne ei ole noista ajoista vähääkään muuttunut. Joka puolella rakennetaan uutta ja vanhaa korjataan. Totesimme, että onneksi Suomi ei ole nyt eikä ole koskaan ollutkaan suurvalta eikä toivottavsti sellaiseksi koskaan tulekaan. Homekoulujen kunnostamisessa on urakkaa yllin kyllin. Mihin joutuisimmekaan, jos olisi vielä satoja toinen toistaan arvokkaampia kuninkaanlinnoja kunnossa pidettävänä.

Yritimme olla oikein ahkeria ja bongata niin monta nähtävyyttä kuin muutamassa päivässä ehdimme. Maailman suurin tavaratalo KaDeWe, monet toinen toistaan loistavammat kuninkaanlinnat, tuhansista kivipaasista muodostettu holokaustin muistomerkki, sodan jälkeen raunioksi jätetty keisari Wilhelmin muistokirkko, Potsdamin konferenssin pitopaikka Cecilienhof, Berliinin muurin jäänteet ja monet muut kuuluisat paikat tekivät suuren vaikutuksen.

Neljä yötä Berliinissä nukuttuamme suuntasimme kotiin päin. Vaikka sää oli itse asiassa koko matkamme ajan paras mahdollinen - lämpöä keskimäärin 25 astetta, vain yhtenä yönä hieman satoi - kuitenkin suuntasimme Berliinistä viitisenkymmentä kilometriä etelään Tropical Islands -vesipuistoon. Se on valtavaan käyttämättä jääneeseen lentokonehalliin rakennettu paratiisi. Siellä on toista kilometriä pitkä viidakkopolku, 80 autenttista tanssijaa Etelämeren saarilta, samanlainen maailmanpyörä kuin Linnanmäellä, telttakylä valkealla hiekalla, bungaloveja, jne jne. Siellä olisi voinut aikaa viettää vaikka viikkokausia, mutta me jatkoimme neljän tunnin pikavisiitin jälkeen kohti Puolaa.

Menovesi maksaa

Polttonesteiden hinnat ovat Suomessa nousseet koko ajan, kallistuneet kuin meidän lipputanko. Valitettavasti ilmiö on tuttu koko EU:ssa. Matkaan lähtiessä meillä oli käytössämme 'tieto', että bensiini maksaa vähiten Latviassa. Virossa sekä Liettuassa se on suunnilleen saman hintaista, noin 60 snt/l. Saksan hinnat ovat samat kuin Suomessa ja Puolassa näiden ääripäiden väliltä. Kitkerä tosiasia oli, että hintoihin oli tullut reilu parikymmentä senttiä lisää. Olimme ostaneet keväällä dieselauton, mutta dieselöljyn hinta oli kaikissa vierailemissamme maissa vähintään yhtä korkea kuin bensiinin. Onneksi kulutus pysyi oletettua alhaisempana, ajotietokoneen mukaan 6,2 l/100 km.

Tankkasimme ensimmäisen kerran Tallinnassa, sitten Latviassa ja Puolassa. Saksalaista menovettä ei tarvittu, mutta takaisin tullessa oli käydä köpelösti. Mennessämme Saksaan oli juuri ennen rajaa arviolta 25 huoltoasemaa tarjoamassa palveluitaan. Tulimme takaisin Berliinin ja Varsovan välistä valtatietä ja arvelimme saavamme tankin täyteen heti tulliaseman jälkeen. Yksi huoltoasema oli runsaan peninkulman päässä rajalta mutta se oli valitettavasti tien vasemmalla puolella ja sinne ei kerta kaikkiaan voinut kääntyä. Todella huolestuttavan pitkän matkan jälkeen löytyi seuraava, oikealta puolelta tietä. Ei tarvinnut jatkaa matkaa liftaamalla!

Oveton suihkukoppi

Kävimme Posnanissa. Kotona Porvoossa kylpyhuoneen suihkukopin lasiovi oli mennyt rikki ja netistä olin onkinut selville, että kyseisiä koppeja valmistettiin Posnanin esikaupungissa Sroda Wielkopolskassa. Sain loistavan idean, että käydäänpä hakemassa ovi kyytiin, kun siellä päin liikutaan. Tehdas löytyi yllättävän helposti, mutta ei siellä tehty enää kyseistä mallia. Edelleenkään ei suihkukopissamme ole ovea.

Moottoritiemaksu

Posnaniin mennessä tapahtui matkan suurin moka. Ennen kuin kerron siitä minun täytyy taustoittaa tilannetta seuraavalla tapahtumalla: Pari vuotta sitten vierailimme Laihialla Nuukuuren museossa. Onneksi se oli mennyt varttituntia ennen meidän tuloamme kiinni, mutta ikkunoista kurkkimalla näimme museosta kaiken oleellisen. No niin. Posnania lähestyessämme tienviitassa luki muistini mukaan suunnilleen näin: 'POSNA?

Przxyzxnylckon trzcvuwpzckhtomprsx'. On myönnettävä, että puolan taidoissamme on vielä hieman hiomista mutta olisihan tuo pitänyt toki osata kääntää. Maksullisesta moottoritiestähän siinä mainittiin. Sillä moottoritiemaksulla olisimme syöneet ravintolassa herroiksi tai tehneet muuta mukavaa. Ei kun kielikurssille!

Alennusta kirjastokortilla

Posnania lähellä olevalla campingalueella yön hinnaksi ilmoitettiin 50 slotia, 12,50 €. Kysyin alennuksia ja esittelin kaikki mukana olevat kortit. Varmaankin se oli Porvoon kirjastokortti, joka pyöristi hinnan 40 slotiksi.

Puolan jälkeen aioimme yöpyä Liettuassa. Vaihdoimme oikein maan rahaakin ja suunnittelimme menevämme rajan jälkeen ensimmäiselle leirintäalueelle. Kävi ilmi, ettei Liettuassa ilmeisesti ole ainuttakaan campingaluetta. Nukuimme makoisat yöunet Kaunasin lähellä erään huoltoaseman takapihalla, jossa parikymmentä rekkaa kuljettajineen myöskin yöpyi. Mikäpä siellä oli ollessa: vessat ja jopa suihkut käytettävissä ja vartiointi ympäri vuorokauden. Ruisrääkkä veti taskukelloaan läheisessä heinäpellossa.

Edellisiltä kerroilta Latviasta on jäänyt mieleen, että joka toinen vastaantulija on ollut poliisiauto. Viranomaisvalvonta on ilmeisesti vähentynyt tai sitten latvialaiset ovat pikku hiljaa oppineet ajamaan ihmisiksi, nyt enää joka kymmenes vastaantulija on poliisi. Meitä ei pysäytetty kertaakaan, johtuu ehkä polttoainetta säästävästä ajotavastamme.

Hiukset kuntoon

Virossa käydessämme minulla on aina ollut tapana leikkauttaa hiukseni. Tavoitteena on samalla ollut verestää kansalaisopistossa hankittuja viron taitoja. Useimmiten puhumisesta ei ole tullut mitään, kun parturi ei ole osannut viroa juuri lainkaan. Joskus tuntuu siltä, että Viron tasavallan kaikkien ammattikoulujen parturi-kampaaja-linjoilla opetusta annetaan vain venäjäksi. Vaimo Paula kävi heti menomatkasta Tallinnassa leikkauttamassa hiuksensa. Minä odotin autossa jännityksestä vapisten. Paikalla oli sallittu 45 minuutin pysäköinti. Kaksi edessä olevaa liian pitkään viipynyttä autoa hinattiin pois. Onneksi Paulan kampaajalla ei ollut ruuhkaa.

Baltica ei pompi

Via Balticaa on joskus epäilty kovin kuoppaiseksi. Ei pidä paikkaansa. Virossa pinnoite on kelvollinen, Latviassa hyvä ja Liettuassa suorastaan erinomainen. Puolan teillä paikka paikoin oli huolena saada hampaitten paikat säilymään paikoillaan. Lisäksi Puolassa liikennekultturista ei ole huolta. Se puuttuu siitä maasta kokonaan. Sulkuviiva on sama kuin kehotus ohittamiseen ja sitä rataa. Totuuden nimessä on sanottava, että Puolassakin tehdään kovasti töitä teiden kunnostamiseksi. Useimmiten silloin on apuna EU-rahoitus.

Kun kerran ilmoja piteli, kävimme Jurmalassa Riian kupeessa uimassa ja vietimme pari päivää Virossa Riianlahden rannalla. Piipahdimme myös Pärnun David Oistrah -juhlaviikolla pianokonsertissa. Kahden viikon kuluttua lähdöstä tulimme kotiin monta kokemusta ja elämystä rikkaampina. Kyllä matkailu avartaa.